Kylmälästä maailmalle - sukutietokanta
Kylmäluoma -sukunimi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1790 kun Simo Simonpoika Bersan - Pernu (s.1753, joskus merkitty 1755) perusti Kylmäluoman tilan Pudasjärvelle, nykyiseen Taivalkosken Loukuskylän Kylmälään (Kurki, Kylmäluoma nro. 56). Silloinen Kylmäluoman järvi ja Kylmäluoman vaara ovat nykyään nimeltään Kylmälänjärvi ja Lohivaara. Näille sukusivuille kootaan sukutietokantaa esivanhemmista ennen ja jälkeen Kylmäluoman tilan perustamisen. Pernu on vanha sukunimi Oulunseudulla ja Pernu -nimisillä kylillä etelästä pohjoiseen, mutta todennäköisesti näillä suvuilla ei ole yhteyttä Kylmäluoman perustaneen Bersan - Pernun sukuun. Toistaiseksi Bersan -suvun alkuperä on mysteeri, mutta Viipurin Käkisalmen kirkonkirjoissa esiintyy 1700-luvulla Bersen -nimisiä suomalaisia. Kylmäluomat ovat vaihtaneet sukunimeään edelleen talon mukaan. Uusia nimiä ovat mm. Tuomivaara ja Suanto/Suvanto. Kylmäluoman tilalla asunut Pekka Juhonpoika Särkelän jälkeläiset ovat myös käyttänyt Kylmäluoma -sukunimeä ainakin kahdessa sukupolvessa, mutta eivät ole samaa sukua. |
Simon Simonpoika Bersan - Pernu - Kylmäluoman isoisä Kustaa Simonpoika Bersan (s. 1666) perusti Kuusamoon Koppelojärvelle Pernun tilan, ja hänen jälkeläisensä alkoivat käyttää Pernu -nimeä. Pernu -nimeä alettiin käyttää Bersan -nimen ohella, kunnes Bersan -nimestä luovuttiin kokonaan. Bersan - Pernun suku poistui Rovaniemen suuntaan 1800-luvulla ja uusi Pernu -suku syntyi talon uusien omistajien (Pätsi, Kissaniemi) ottaessa nimen talon mukaan. Myöhemmin Koppelojärven rantaan Posiolle syntyi nykyinen Pernun kylä.
Sukutietoja täydennetään koko ajan. Jos sinulla on tietoa tai korjauksia sukutauluihin ja -tietoihin, ole hyvä ja jätä kommentteja tai lähetä sähköpostia osoitteella kylmaluoma(a)nukkuvakarhu.net.
Aiheeseen liittyviä: linkkejä- Jurvansuu.net - paljon sukulaisia.
- Kuusamon Sukuja - tietoa Koillismaan asutuksesta.
- Mäntyjärvi suku ja Impiö suku
Bersan - Kylmäluoma - Tuomivaara - Suanto - Suvanto Family Genealogy Page
Kylmäluoma (cold bourn) family name originates from year 1790, when patriarch Simon Simonsson Pernu established the Kylmäluoma estate in Pudasjärvi, Northern Finland. Kylmäluoma was the name of the place and the name of the house and so it became the surname of the family.
All ancestors listed in the database were born in Finland, unless stated otherwise. The names are in their original Finnish form, but in most cases you can also see the Swedish name under Ruotsalainen nimi i.e. Juho Heikinpoika is Johan Henricsson in official documents. This is because Finland was ruled by Sweden till 1809 and Swedish was used in official documents.
Info:
Dotter means the daughter of in Swedish.
If you have questions you can send email in English to kylmaluoma(a)nukkuvakarhu.net